Ostoskori

Ostoskori on tyhjä

Yhteensä0,00 €

Valcon suuri kuulokeodysseia 2019!

August 27, 2019
Tajusin alkuvuodesta tarvitsevani reissunpäälle asiallisia vastamelukuulokkeita ja kas, Facebook-algoritmi luki alfa-aaltoni ja pukkasi näkyviin samalla sekunnilla Valcon mainoksen. Kohta huomasin olevani poikien toimistolla juomassa kaljaa ja piirtelemässä kirkkovenettä fläppitaululle. Siitä pikkuhiljaa alkoi hahmottua erinomaisten kuulokkeiden resepti.

Valcon suuri kuulokeodysseia 2019!

27.8.2019 klo 12.47

Kuulostaako mahtipontiselta otsikolta? No niin vain on tämäkin mihin on ryhdytty.

Mutta lähdetäänpäs ihan vuoden alusta liikkeelle, kun minä hyppäsin tähän ratittomaan ja jarruttomaan rattikelkkaan mukaan. 

Ai kuka ”minä”? Älä hätäile, namedroppauksia kyllä tulee myöhemmin, niin että heikompaa hirvittää ja suomalaista hävettää.

Tajusin alkuvuodesta tarvitsevani reissunpäälle asiallisia vastamelukuulokkeita ja kas, Facebook-algoritmi luki alfa-aaltoni ja pukkasi näkyviin samalla sekunnilla Valcon mainoksen, jossa minulle kaupattiin (tai vittuiltiin päin naamaa, en vieläkään ole varma) Pulasorsia ja Sorsia tms. kummallisia kuulokkeita.

No minähän pistin siltä istumalta sähköpostia pojille, esittelin kiltisti itseni ja pyysin mahdollisuutta koeponnistaa heidän luurinsa ja kirjoittaa valistuneen palautteeni kapineitten johdosta.

(Semmoinen välihuomautus ja konteksti tähän väliin, ennen kuin edetään, että suhtaudun kuulokkeisiin aika intohimoisesti ja ymmärrykseni niistä on melko syvällinen)

Kuuntelin ja pahoinpitelin niitä aikani, purin ne osiin ja tutkin, mitä ne on oikeasti syönyt ja sen jälkeen silleen vähän niinkuin kehuin haukkumalla ne nykyiset mallit, että hintaisekseen ihan hyvät, mutta niissä menee järkyttävä määrä potentiaalia hukkaan.

Jassen valco verstas

Vastapalaute Valcon tyyliin oli, että: 

No suunnittele v*ttu itte paremmat, niin otetaan myyntiin...”

No ei tarvinnut enempää yllyttää. Kohta huomasin olevani poikien toimistolla juomassa kaljaa ja piirtelemässä kirkkovenettä fläppitaululle. Siitä pikkuhiljaa parin insinööripoikien kanssa alkoi hahmottua erinomaisten kuulokkeiden resepti. 

Nyt lienee hyvä kohta esitellä itseni ja droppailla niitä nimiä

Jasse Valco Studio

Nimeni on Jasse ”Jazmanaut” Kesti ja olen audiofiili.

Olen tehnyt äänihommia ammatikseni nyt rapiat parikymmentä vuotta, niin studiossa kuin livehommissakin. 

Internet löytää toistasataa levyä, jossa on mun nimeni ja sellaista musiikinmuotoa saa etsiä, mitä en olisi mennyt sörkkimään, Tehosekottimesta Jorma Hynniseen. Texas Fagotista Kansallisbalettiin.

Livehommissa olen miksaillut lähivuosina mm. Tuure Kilpeläistä, Elastista, Laura Närheä, Jukka Poikaa, Emma Salokoskea, Soul Captain Bandia ja lukuisia muita etu- ja takarivin artisteja. Puhumattakaan systeemisuunnitteluista ja äänimestaroinneista.

Nykyään pyöritän myös omaa Kesthouse -masterointistudiota, jonka löytää osoitteesta www.kesthouse.com

jasse festarit valco

Eli tältä pohjalta tinkimätön äänentoisto on minulle ensiarvoisen tärkeää ja olen sitä jahdannut koko aikuisikäni. Eikä aihe ole pienen pieni. Pelkkä insinöörimäinen puuhailu ja äänen fysiikan kokonaisvaltainen ymmärtäminen ei yksin riitä, vaan yhtälöön pitää ottaa myös psykofysiikka. Ihminen kun on loppupeleissä se suurin muuttuja, jolle se lopputuote pitää suunnata, oli kyse sitten itse musiikista, tai laitteesta jolla sitä musiikkia nautitaan.

Toisin sanoen, jos minä suunnittelisin itselleni mikroskooppisen tarkan ja äärimmäisen neutraalin kuulokkeen, niin suurin osa kuluttajista kokisi sen tylsänä ja hengettömänä. 

Sitten toisaalta, jos kuulokkeelta haetaan vain pelkkää fiilistä ja unohdetaan yhtälöstä tarkkuus ja se ns. tiedepuoli, niin saadaan aikaiseksi beatseja ja samankaltaisia hirvityksiä, jotka kuulostavat ensimäiset minuutit vaikuttavilta megaturbobassoineen, mutta puuduttavat hyvin pian mössöydellään ja erottelun puutteellaan. 

Mutta me ei nyt lähdettykään tekemään somisteita, vaan helvetin hyviä ja käyttökelpoisia kuulokkeita. Tässä kohtaa keskityttiin eniten olennaiseen, eli kuuntelukokemukseen ja hierotaan se paitsi korvakuulolta, myös tarkoilla mittauksilla viimeisen päälle kuntoon.

Tokikaan ei haittaa, vaikka ne kuulokkeet näyttävätkin hyvältä.

Koska me ei kukaan olla poskettoman rikkaita, piti kuulokkeiden olla toki sellaiset, joihin ihmisillä olisi oikeasti myös varaa. Kultaiset kaapeloinnit ja strutsinnahkaiset pehmusteet jätettiin nyt väliin ja keskityttiin siihen, että kuulokkeet ovat vain yksinkertaisesti pirun hyvät käyttää ja kuunnella.

Ensimmäiset meidän Suomessa suunnittelemat kuulokkeet on pian valmiita myyntiin ja betatestaajilta maailmalta on tullut niin ylistäviä kommentteja, että musta tuntuu vahvasti, että me ollaan ylitetty itsemme. Toki sitten ensi vuonna ja sen jälkeen ylitetään itsemme taas uudestaan ja vielä paremmin.

Se on kuulkaas vaivaannuttava tunne, kun panet ihmiselle luurit päähän ja se rupeaa hetken kuluttua itkemään, heittää iphonen korvanappinsa jonkkaan, eikä suostu enää luovuttamaan kuulokkeita takaisin. Ja ne oli vasta betaversiot siinä vaiheessa. I kid you not!

Ensimmäinen pieni erä tulee pian ennakkomyyntiin, mutta kiinnostuksesta päätellen menee päivässä. Sitä mukaa kun meidän kuulokeprojekti etenee, laitetaan lisää tietoa tulemaan.

Jasse Valco Verstas

PARHAAT KUULOKKEET, JOIHIN SINULLA ON VARAA

Huippukomponentit, ainutlaatuinen suomalainen muotoilu ja ääniguru Jasse Kestin suunnittelema äänimaailma varmistavat, että Valcon kuulokkeet tarjoavat ylivoimaisen hinta-laatusuhteen.

Me Valcolla myymme vastamelukuulokkeita ja Bluetooth-kaiuttimia, mutta emme vain siksi, että ne ovat aivan loistavia. Jokainen myyty kuulokepari (ja jokainen sinulta saatu euro) vie meitä lähemmäksi päätavoitettamme: kuolemantähden rakentamista ja galaksien valloitusta.

Suhtaudun musiikkiin, sen esittämiseen ja tekemiseen, äärimmäisen vakavasti. En tiedä suhtaudunko mihinkään muuhun asiaan niin suurella intohimolla. Tuskin. Ja siksi on perinjuurin tärkeää, että musiikkia kuunnellessa ei joudu keskittymään epäolennaisuuksiin vaan voi nauttia täydellisestä äänikuvasta. Valco, vastaus kysymykseenne, että mistä sellaisen äänikuvan saa korviinsa!
Tero Vesterinen, muusikko
Tero Vesterinen, muusikko
Valco VMK20 on nimittäin todella hyvä langaton sankakuulokemalli, jonka vastamelu toimii oikein hyvin. Kuulokkeet kuulostavat paremmilta kuin olisimme odottaneet, ja ne ovatkin edullisen pään vastamelukuulokkeista meidän mielestämme parhaat.
Lasse Svendsen
LB Tech Reviews
Lasse Svendsen
Videoselostus siitä kuinka Valcon kuulokkeet tehdään
Valco VMK20 ja Urbanista Miami arvosteltiin samoin perustein ja painotuksin kuin edeltävä Valco Valcoitus Bass kolmen kuulokkeen vertailussa numerossa TM 4/2020. Valcon suoritus parani selvästi, ja Urbanista päätyi samaan pistemäärään kuin vertailumme Philips PH805. (4/20 vertailussa Sony sai 8,3 pistettä ja Valco 8,3, Philips sai 8,0. Uusintakierroksella Valco sai 8,7)
Harri Slip, Tekniikan Maailma

Toisin kuin kilpailijamme, kuten [Suuri aasialainen konglomeraatti], [Maailman suurin amerikkalainen korporaatio] ja [Suuri saksalainen mikrofonitehdas, jonka omistaa Sveitsiläinen holding-yhtiö], Valcon yrittäjät ovat tavoitettavissa ja voivat vaikka lähteä kanssasi kaljalle.

Yritäpä samaa [Megakorporaation] kanssa.

Valco Oy:lla olemme ylpeitä siitä, että olemme oikeita ihmisiä, joilla on oikeat kasvot ja jotka todella välittävät asiakkaistaan. Liity joukkoon ja koe ero!

Onko perse auki?

Ei hätää! Meiltä voit ostaa myös laskulla ja osamaksulla. Voit kokeilla rauhassa tuotetta ja maksaa jos päätät pitää sen. Kalliimmat tuotteet voit maksaa rauhassa osissa aina sitä mukaa kun Kelalta tulee tili.

Valcon tarina...

...on vasta alussa. Aloitimme toiminnan vuonna 2018 hapuillen pimeydessä, kunnes tutustuimme ääniguru Jasse "Jazmanaut" Kestiin, jonka kanssa laitoimme hynttyyt yhteen alkuvuodesta 2019 ja lähdimme suunnittelemaan kokonaan omaa kuulokemallia,Valcon vastamelukuulokkeita.

Tässä muutaman vuoden aikana olemme kehittäneet omaa tuotekehitys-osaamistamme ja hankkineet huippuluokan kumppanit muotoiluun ja insinörtteilyyn. Tästä työstä viimeisimpänä tuloksena ovat varsin loistavat VMK25 –kuulokkeet.

Paljon on mennyt näiden muutaman vuoden aikana perseelleen, eikä ongelmilta ole vältytty. Korona-aikaan saimme ison erän muistiviallisia kuulokkeita joiden takia jouduimme pahasti vaikeuksiin. Vähän väliä tuotteilla on ollut toimitusvaikeuksia ja erilaisten kokovartalok*rpien takia on pitänyt säätää asianajajien ja muiden korppikotkien kanssa.

Nyt menee ihan hyvin.